Matka helppouteen jatkuu edelleen

Vielä pari vuosikymmentä sitten sukututkijan tavoitti mikrofilmisalista ja arkistojen tutkijahuoneista. Moni tietokanta taas perustettiin painetun luettelon laatimista helpottamaan. Sitten tulivat Internet ja digitalisaatio, jotka muuttivat sukututkimusta ehkä enemmän kuin mitään muuta harrastusta. Uusia muutoksia näkyy taas horisontissa, ja joudumme jälleen miettimään, mitä niistä ajattelemme.

Sain taannoin vinkin eräästä vanhasta hyvästä Sukutieto-lehden artikkelista. Lehtiä on Sukuhaussa runsaasti digitoituinakin, mutta varhaiset vuosikerrat, joista yhdessä etsimäni artikkeli ilmestyi, on toistaiseksi tarjolla vain kirjaston hyllyssä. Löysin sen, mutta samalla löysin nostalgiamatkan muutaman vuosikymmenen taakse.

Oli hätkähdyttävää kerrata sukututkimuksen digitalisoitumisen varhaisvaiheita ja oppia entistä enemmän arvostamaan sitä helppoutta, jonka viimeistään 1990-luvulla alkanut aherrus on meille tuottanut.

Joukossamme on vielä monia, jotka itsekin olivat osa digitaalisen murroksen alkuvaihetta, mutta kerrataan muutamia lähtökohtia meille muille. Lehdistä saattoi oppia, että HisKi-projekti oli liikkeellä jo 1990-luvun puolessa välissä, ja alkuaan sekin tähtäsi painettujen luetteloiden tuottamiseen. Samoihin aikoihin käynnistyi myös Karjala-tietokannan suunnittelu, ja sen laajuudeksi arvioitiin ajan oloissa ja nykyisinkin ällistyttävät noin 6 miljoonaa tietuetta.

Nyt lähes 40 vuotta myöhemmin tiedämme, että tietokanta paisui yli 10 miljoonaan tietueeseen, ja siltikin joitakin luovutetun alueen kirkonarkistoja jäi hankkeessa käsittelemättä. Katihasta oli julkaistu jo kymmeniä paperimuotoisia hakemistoja, kun se avautui Internetiin vuonna 2008.

1990-luvulla myös hautamuistomerkkitallennus oli jo vauhdissa. Kivien kuvaamisesta ei toki tuolloin vielä puhuttu. Kyse oli muistomerkkien tekstien talteen kirjoittamisesta ja syntyneen luettelon julkaisemisesta paperisena toisten sukututkijoiden iloksi ja hyödyksi. Työtä tehtiin ehkä pitkiäkin aikoja hautausmaalla viettäen.

Sukututkimusharrastajien rinnalla myös arkisto-organisaatiot pyrkivät hyödyntämään uutta teknologiaa. Arkistolaitos julkaisi ensimmäisen version arkistotietokannasta 6.8.1997. Se oli nykyisen Astian esi-isä. Kuten yksityiselläkin puolella, aloitus lienee ollut muutamien pioneerien varassa.

Suomi oli silti tiettävästi ensimmäinen maa Euroopassa, missä sen kansallisarkiston arkistoluetteloa saattoi tutkia verkossa. Arkistotietokannan ensimmäinen versio koostui tosin vain arkistonmuodostajien nimistä ja kunkin arkiston sijoituspaikkatiedosta, mutta muutos aikaisempaan paperiluetteloiden aikaan oli silti merkittävä.

Noista ensiaskeleista olemme edenneet jo pitkälle. Hautakiviä on kuvattu eri tietokantoihin kai jo sadoin tuhansin. Jatkuvasti karttuvia tietokantoja tulee kovin arkipäiväisesti selattua melkeinpä jokaisena päivänä. Sukutauluista olisi hankalaa edetä tarinoihin ilman Historiallista sanomalehtikirjastoa.

Genistäkin on tullut jo lähes päivittäinen työkalu. Kaiken kruunaavat julkaisut, joiden anti lisää tietämystä ja avartaa näkymää. Kuten kaikki tiedämme, hyvinkin monia asioita voi jo pätevästi tutkia tuolista nousematta ja katsetta ruudulta irrottamatta.

Huima siirtymä vaivattomuuteen pistää miettimään, mitä voi vielä olla odotettavissa. Viimeisin iso muutos on varmastikin koneellinen tekstintunnistus. Se murtaa sitä ikiaikaista arkistojen peruspiirrettä, tai perusongelmaa, että vanhojen asiakirjojen sisältö on vain harvojen ymmärrettävissä. Vanhojen käsialojen osaaminen on toki tarpeellinen taito jatkossakin, mutta en nytkään palaisi aikaan, jossa tekoäly ei olisi sujuvoittamassa vanhan asiakirjan tulkintaa.

Digitaalisuus on jo yli kahden vuosikymmenen ajan murtanut myös toista arkiston ikiaikaista piirrettä tai ongelmaa, harvojen mahdollisuutta päästä tutkimaan arkistojen aineistoja. Uusin edistysaskel tällä saralla on Hämeenlinnassa testattavana oleva digitaalinen toimittaminen, minkä ansiosta kuka vain voi poimia tarvitsemansa aineiston tilauskoriin ja saada sen verkon yli käyttöönsä suunnilleen kahdessa viikossa.

Pääsin vastikään tutustumaan tähän uuteen palvelunalkuun ja uskon, että kun kaikki saadaan toimimaan, on murros jälleen edessä. Alkuperäisten asiakirjojen käsittely voi olla harvinaistumassa, mutta samalla arkistot avautuvat yhä helpommin ja useammalle. On syytä odottaa, että sukututkijalle muutos on jälleen askel kohti helpompaa asiointia ja pääsyä uusien ja yllättävien tiedonlähteiden ääreen.

Tomi Ahoranta

Suomen Sukututkimusseuran varapuheenjohtaja

Artikkeli on julkaistu helmikuun 2025 Jalmarissa.