Kirkkoherra Bock kaappareiden kynsissä
Itämerellä oli rauhatonta etenkin keskiajan lopulla, mikä johtui ennen muuta Ruotsin ja Tanskan välisistä alituisista kiistoista. Myös suomalaisia kauppa-aluksia kaapattiin ja ryöstettiin tuon tuosta; asialla olivat sekä tanskalaiset että lyypekkiläiset kaapparit.
Voimakkaat kauppamahdit Tanska ja Lyypekki sijaitsivat lähellä toisiaan ja niiden taloudelliset edut menivät usein ristiin. Seurauksena oli toisen osapuolen merenkulun kaikinpuolinen häirintä ja joskus vakavammatkin selkkaukset. Tallinnan (Räävelin) satama oli vuosina 1507–1509 Tanskan kuninkaan kaapparikapteeneiden hallussa. Tanskalaiset väijyivät kauppalaivoja sataman suulla pahamaineisen päällikkönsä, amiraali Søren Norbyn johdolla.
Uudenkirkon (Viipurin lääni) kirkkoherra Måns (Magnus) Bock harjoitti papintoimensa ohella kauppapurjehdusta. Elokuun alussa 1508 hän purjehti vaaroja uhmaten Tallinnaan pienehköllä, kuuden lästin suuruisella aluksellaan, jossa oli lastina traania ja ruista. Tanskalaiset kaappasivat aluksen Tallinnan sataman edustalla, mutta kirkkoherra Bock pääsi pakenemaan pienellä jollalla kaupunkiin. Sieltä hän sai pestattua muutaman miehen, jotka lupasivat auttaa häntä aluksen takaisin valtaamisessa.
Kaapparit olivat sillä välin teljenneet aluksen miehistön kannen alle ja jättäneet laivaan vahdiksi ainoastaan pari merimiestä. Vangitut onnistuivat katkaisemaan ankkuriköyden, jolloin alus alkoi ajelehtia kohti Tallinnan satamaa. Miekka tanassa laivaan noussut kirkkoherra Bock ja hänen apurinsa pidättivät kaapparit.
Tallinnan raati kauhistui kirkkoherran omapäisestä toiminnasta, sillä se pelkäsi kaappareiden kostoa. Tallinnan piispa Nikolaus kuulusteli 4. elokuuta kirkkoherra Bockia tiukkaan sävyyn laatien pöytäkirjan, jonka piispan lisäksi allekirjoittivat Tallinnan raadin jäsenet Johan Viandt ja Heyzse Patiner. Pöytäkirjassa todetaan, että ainoastaan kirkkoherra Bock ja hänen väkensä olivat nousseet tanskalaisia vastaan, eivät tallinnalaiset.
Kaikki Tallinnnan edustalla lymyilleet kaapparikapteenit, jotka olivat edellä mainitun Norbyn lisäksi junkkeri Willem, Claus Holste ja Wolter van der Vechte, vakuuttivat 8. elokuuta 1508 kirjallisesti, ettei tapauksesta koituisi ikävyyksiä Tallinnalle tai sen asukkaille.
Måns Bockista on säilynyt tietoja niukasti. Hän oli vuoteen 1508 mennessä edennyt urallaan jo kirkkoherraksi, joten hän oli syntynyt hyvän matkaa 1400-luvun puolella. Måns Bockin patronyymiä ei tunneta, ei myöskään hänen sukutaustaansa. Mahdollisesti hän kuitenkin kuului Piikkiön Pukkilan säterin omistaneeseen Bock-sukuun (vuodesta 1638 aateloituna Bock af Bukkila), joka tunnetaan 1300-luvun loppupuolelta alkaen. Muitakin Bock-sukuja Suomesta löytyy, mutta myöhemmältä ajalta.
Måns Bock kuoli viimeistään kesällä 1522, sillä Tallinnan raati lähetti Viipurin käskynhaltijalle Rolaff Mattisenille 6. syyskuuta 1522 päivätyn kirjeen koskien velkoja, joita edesmenneellä kirkkoherra Måns Bockilla oli Tallinnan porvareille. Tallinnan raati pyysi, että velat otettaisiin huomioon kirkkoherran jäämistöä laskettaessa. Kirkkoherra Bock oli siis ilmeisesti uskaltautunut Tallinnaan kaappauksen jälkeenkin. Hänen perillisistään ei ole tietoa, sillä katolisena pappina hän oli naimaton ja lapseton – ainakin virallisesti.
Pirjo Terho
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin huhtikuun numerossa 2025.