Hyvää Runebergin päivää!
Runebergin päivä, jota vietetään vuosittain 5. helmikuuta, jäljittää juurensa Suomen kansallisrunoilijan ja kirjailijan syntymäpäivään ja elämään, joka sijoittuu 1800-luvulle. Johan Ludvig Runeberg syntyi 5.2.1804 Pietarsaaressa ja kuoli 6.5.1877 Porvoossa. Hänen elämänkaarensa limittyy henkilökohtaisten valintojen ja laajempien kulttuuristen liikkeiden kanssa, jotka vaikuttivat siihen, miten Runeberg myöhemmin muistetaan ja juhlitaan. (Finna)
Runebergin perhetausta tarjosi konkreettisen kehyksen hänen elämäntyölleen. Hänen isänsä, Lorenz Ulrik Runeberg (1770–1828), toimi tullivirkailijana, ja äiti Anna Maria Malm (1777–1853) kuului pappissukuun. Tämä yhdistelmä loi pohjan sivistykselliselle kasvulle ja mahdollisti Runebergin koulutuspolun sekä kielitieteellisen kiinnostuksen. Vastoin myyttiä yksinäisestä luovan innon pursuamisesta, Runebergin elämä kietoutui sosiaalisiin verkostoihin ja perhesuhteisiin, jotka vaikuttivat hänen ammatilliseen ja kirjalliseen suuntautumiseensa. (Vårdsvenska)
Opiskeltuaan Turun Akatemiassa Runeberg jatkoi opintojaan, kun yliopisto siirrettiin Helsinkiin Turun palon jälkeen vuonna 1827, ja hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1827. Hän toimi kotiopettajana 1822–1826, palasi akateemiselle uralle dosentuurin kautta 1830, ja sai sittemmin virkoja Helsingin oppikoulussa sekä Porvoon kymnaasissa, jossa hän työskenteli lehtorina ja rehtorina 1837–1857. Nämä ajanjaksot peilaavat 1800-luvun sivistyskentän rakennetta ja Runebergin asemaa siinä. (375 Humanistia)
Runeberg avioitui Fredrika Charlotta Tengströmin kanssa 1831. Fredrika oli sukua Turun arkkipiispalle ja itsekin kirjailija, mikä laajensi Runebergin kulttuurista ja perheellistä verkostoa. Pariskunta sai kahdeksan lasta, vaikka kaksi heistä kuoli varhaislapsuudessa, kuten aikakauden tärkeät sukupuolisuhdanteet ja lasten korkeat kuolleisuusluvut usein osoittivat.
Runebergin päivän ensimmäinen julkinen juhlinta ajoittui hänen 50-vuotispäiväänsä vuonna 1854, jolloin Porvoon oppikoulun opiskelijat lauloivat hänen ikkunansa alla. Tapa jatkui vuosittain, ja vuodesta 1858 lähtien siihen liitettiin yhä laajemmin yhteisöllisiä tilaisuuksia, joissa laulut, puheet ja musiikki yhdistyivät. Näistä juhlaperinteistä muotoutui vähitellen kansallinen merkkipäivä.
