Strategia – mikä se on?

02.10.2025

Suomen Sukututkimusseura on uusimassa strategiaansa vuosille 2026–2030. Mikä se on ja miksi jäsenen pitäisi siitä välittää?

Yhdistyksen strategian tehtävänä on kirkastaa, mikä on yhdistyksen toiminta-ajatus, olla punaisena lankana, joka kulkee mukana kaikessa yhdistyksen toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Se ohjaa Seuran hallitusta viemään toimintaa jäsenten ilmaisemaan suuntaan keskipitkällä aikavälillä. 

Seura teetti jäsenkyselyn huhtikuussa, jossa jäsenet saivat ilmaista näkemyksiä Seurasta ja sen toiminnasta. Sen tulokset ohjaavat hallitusta uuden strategiaehdotuksen laadinnassa Seuran syyskokoukselle. 

Mikä se suunta on? Mihin suuntaan ympäröivä sukututkimusmaailma on menossa ja miten Suomen Sukututkimusseuran pitäisi siihen reagoida? Kysymykset eivät ole helppoja vastata. Seura on edelleen Suomen johtava asiantuntijaorganisaatio sukututkimuksen saralla, ja strategiakauden tärkeä tavoite onkin varmistaa tämän aseman säilyminen. 

Kuitenkaan Seura ei voi jäädä lepäämään laakereillaan. Uuden strategian on otettava kantaa, miten se ohjaa toiminnan kehittämistä kohti kuluvan vuosikymmenen loppua kohti. Seura on myös tieteellinen seura, jonka vertaisarvioidut julkaisut, Genos ja Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirja, ovat tieteellisen toiminnan kulmakiviä. Samaan aikaan verkon julkaisualustojen, blogosfäärin ja verkkosivujen ristipaineessa voisi olla tarve julkaista ja säilyttää sukututkimustietoa. 

Seuran asema tieteellisenä seurana näkyy myös korkeatasoisissa koulutuksissa, joiden kohdeyleisöt, sisällöt ja järjestämistavat täytyy pohtia tarkkaan. Seuran nyt päättyvän strategiakauden strategiassa on lueteltu useita kestävän sukututkimuksen periaatteita. Ne ovat edelleen tärkeinä kiintotähtinä uutta strategiaa suunniteltaessa. 

Strategian tehtävänä on kirkastaa Seuran toiminta siten, että se on houkuttelevaa uusille jäsenille ja motivoivaa vanhoille jäsenille pysyä Seuran jäseninä tulevaisuudessakin. Seura toimii jäseniä varten jäsenten maksamilla jäsenmaksurahoilla. Seuran toiminnassa on myös tärkeää tunnistaa Seuran piirissä toimivien vapaaehtoisten tärkeä työ. Moni palvelu ei toimisi ilman tätä työpanosta. 

Missä asennossa maailma makaa vuonna 2030? Sukututkimuskentällä erilaisten digitaalisten palveluiden kehittyminen tullee jatkumaan nopealla tahdilla. Silloinkaan ei ole kuitenkaan nähtävissä, että nappia painamalla tietokone tulostaisi henkilöstä täydellisen sukuselvityksen Aatamiin ja Eevaan saakka, vaan edelleen tarvitaan lähteistä kriittisesti kouluttavaa, kestävästi ja jäsenlähtöisesti toimivaa asiantuntijaorganisaatiota. Tätä Seura pyrkii tuolloinkin olemaan.

 Santeri Palviainen