Sotaväen leipä
Turun porvaristolla oli velvollisuus varustaa 120 laivamiestä valtakunnan armeijaan. Monilla porvareilla oli lisäksi maatiloja, joista he varustivat ratsumiehiä. Sota-aikaan, jollaista valtakunta eli 80 vuotta 1600-luvun sadasta vuodesta, voitiin kruunun sotilaita – suomalaisia, ruotsalaisia, saksalaisia, skotteja, englantilaisia jne. – majoittaa porvariston taloihin. Samoin porvariston velvollisuutena oli valmistaa armeijalle leipää ja olutta. Toisinaan kruunu halusi muitakin ruokatarvikkeita.
Raastuvanoikeuteen tuli maaliskuussa 1624 Olof Buren, Hans Nilssonin ja Herman Hanssonin vuoden ensimmäisenä päivänä allekirjoittama kirje. Samoin saapui kenraalikuvernööri Nils Bielken kirje päivättynä 6.3.1624. Niissä ilmoitettiin Joen Mårtenssonin toimittavan Turkuun ja muihin kaupunkeihin 4 000 tynnyriä viljaa leivottavaksi kruunun laivamiesten tarpeisiin. Kruunu antoi porvaristolle raaka-aineet leivän ja oluen valmistamiseksi. Siten porvaristoa käskettiin toukokuussa 1625 noutamaan linnasta se vilja, jonka he olivat luvanneet jauhaa ja leipoa kruunun laivaston tarpeiksi.
Toukokuussa 1625 luettiin kuvernöörin kirje leipomisesta laivaston tarpeisiin ja veneiden tarpeesta Tukholmaan laivamiehille. Porvaristoa käskettiin samassa kuussa toimittamaan loput laivaston leivät heti linnaan rangaistuksen uhalla. Asiat etenivät hitaasti, ja käskynhaltija huomautti porvaristolle kesäkuussa 1624 ruokatavaroiden ja erityisesti leivän hankkimisesta sotaväelle, kuten valtiopäivillä oli päätetty. Alikäskynhaltija Erik Andersson ilmoitti syyskuussa 1629 kenraalikuvernööri Nils Bielken puolesta kuninkaallisesta määräyksestä, että porvariston oli toimitettava huomattava määrä ruokatavaroita sotaväelle Preussiin. Porvaristo ilmoitti, ettei sillä ollut mistä ottaa ne.
Alikäskynhaltija vaati vielä syyskuussa 1629 porvaristolta vastausta siihen, milloin he maksaisivat kruunun vaatimat muonavarat ja laivarahat. Porvariston vastahanka jatkui, sillä alikäskynhaltija Erik Andersson valitti kesäkuussa 1630 sitä, ettei sotaväki saanut kaupungista kunnolla elantoaan. Asiaa koski kuvernöörin 2.6.1630 päiväämä kirje.
Huhtikuussa 1638 luettiin puolestaan valtiopäivien päätös ja sen lisäksi majesteetin patentti koskien värvättyjä sotajoukkoja. Kolmanneksi luettiin maaherran kirje koskien porvariston velvollisuutta leipoa sotaväelle. Kruunukaan ei aina suorittanut velvollisuuttaan kovin nopeassa tahdissa. Siten porvaristo, joka oli leiponut armeijalle leipää edellisenä keväänä, valitti helmikuussa 1639, etteivät he olleet vielä saaneet korvausta. Heille ilmoitettiin, että Gottfrid Rosskampilla oli osoitus linnan provianttiin, josta annettaisiin viljaa heille.
Porvaristolle ilmoitettiin heinäkuussa 1639, että kaupungissa ollut sotaväki tarvitsi kaikenlaisia ruokatarvikkeita, joita porvariston tulisi toimittaa heille. Porvaristo vastasi, ettei heillä ollut itselleenkään mitään, sillä he eivät voineet matkustaa maaseudulle sen paremmin talvella kuin kesälläkään hankkimaan ruoka-aineita. Tämä johtui uudesta kaupanjaotuksesta, jonka mukaan he eivät saaneet käydä kauppaa, mikäli heille oli merkitty jokin toinen ammatti, kuten käsityöläisyys. Vanhaan aikaan he olisivat voineet hankkia armeijallekin ruokaa. Nyt he kehottivat esivaltaa menemään katsomaan heidän aittoihinsa.
Siitä huolimatta porvaristo määrättiin heinäkuussa 1639 panemaan sata tynnyriä olutta sotaväelle. Koska kaupungin oluenpanijat ottivat tehtävän suorittaakseen, vapautettiin muut siitä. Mutta tynnyreitä porvariston tuli tehdä tarpeiksi kyseiselle oluterälle. Porvaristolle ilmoitettiin taas toukokuussa 1641, että jos sillä oli kuivattua lihaa, kuivattua kalaa ja voita, niin heidän tuli heti toimittaa niitä kruunun tarpeisiin maksua vastaan. Samoin heidän tuli heti seuraavana päivänä mennä linnaan noutamaan jauhoja ja maltaita kruunun leipien leipomiseen ja oluen panemiseen.
Jalosyntyinen komissaari Johan Apelgren kirjoitti toukokuussa 1641 paikalle kutsutulle porvaristolle, että sen tuli toimittaa armeijalle olutta ja leipää 4. päivä tulevaa kesäkuuta mennessä. Mikäli porvaristo ei toimittaisi niitä armeijalle, tulisivat sotamiehet kaupunkiin saamaan elantonsa, ja upseerit majoitettaisiin porvariston tupiin. Yksi porvareista Bertil Bryggare vastasi, että vaikka he saisivatkin leivottua leipää ja pantua olutta, eivät he saisi niitä toimitettua armeijalle. Koska hän esitti tämän asiansa vastahakoiseen tyyliin, syytettiin häntä heti tästä.
Porvaristo taipui jälleen kruunun tahtoon, mutta kaupunginvouti Sigfrid Johansson kysyi heinäkuussa 1641 kruunun veromestari Balthazar Wernleltä, minne porvaristolla valmiina ollut laivaväen olut oli toimitettava, sillä kaupunginvouti ei halunnut ottaa siitä vastuuta, mikäli se pilaantui varastossa.
Veli Pekka Toropainen
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin toukokuun numerossa 2025.