Poikapuolen kuolema

Turkulaisen kultaseppä Hans Meijerin poikapuolen 13-vuotiaan Matts Bågan kuolemaa tutkittiin raastuvanoikeudessa syyskuusta 1697 huhtikuuhun 1698. Miksi Matts Båga kuoli?

Poika oli hukkunut kuusi viikkoa aiemmin ja ruumis oli löydetty linnanaukolta. Meijer kertoi pojan sanoneen ennen kuolemaansa: "Huomenna meillä on kiireinen päivä kanslian muuton kanssa." Keskiviikkona Matts oli lukenut aamurukouksensa ja mennyt sitten lääninkansliaan, jossa hän oli kirjoittanut tavallisesti asiakirjoja. Sitten hän oli mennyt linnalle päin ja puhunut matkalla linnanknihti Anders Jöranssonin kanssa. Kansliasta linnalle päin kulkenut Anders kertoi kohdanneensa Mattsin tiellä. Tämä oli kysynyt häneltä, miten hän pääsisi Ruissaloon. Anders oli sanonut, ettei sinne päässyt ilman venettä. Tämän jälkeen Matts oli pyytänyt Andersia opastamaan hänet Pahaniemeen, mikä olikin tapahtunut. Sitten miehet olivat eronneet toisistaan. 

Anders oli kertonut tämän Meijerille kaksi viikkoa myöhemmin tämän valittaessa pojan katoamista. Kuultuaan asiasta Meijer oli lähettänyt miehen kysymään tätä Pahaniemestä, mutta kukaan ei ollut nähnyt häntä. Meijer arveli, että poika oli aikonut karata redillä olleeseen Riikaan purjehtivaan laivaan, jos hän oli ollut menossa Ruissaloon. Nyt muutama päivä aiemmin linnanlukkari Johan Påvalsson oli lähettänyt hänelle sanan, että kaksi marjassa ollutta poikaa oli löytänyt ruumiin Arolasta rantavedestä ja rikkonaisen ruuhen sen vierestä. Meijer tunnisti ruumiin Bågaksi. Meijer kertoi vielä vänrikki Rehbinderin nähneen vettä täynnä olleen ruuhen ajelehtivan linnanaukolla. 

Kultaseppä Hans Meijer toi oikeuteen kanslian kirjuri Sven Rydeenin, joka kertoi, että hän oli lähtenyt kansliasta muiden kirjureiden kanssa eräänä keskiviikkona heinäkuussa ja mennyt sihteeri Anders Björckegrenin talolle, jossa he olivat eronneet. Rydenin mielestä Matts Båga oli ollut epätoivoinen siksi, että häntä oli kuritettu niin kovin kotonaan. Hänen elämänsä oli siellä päivittäistä helvettiä ja päivää ennen katoamista hänen isäpuolensa oli hakannut hänet.

Anders Runneqvist kertoi isäpuolen ripustaneen Mattsin hiuksista seinäkoukkuun ja potkaisseen pallin tämän jalkojen alta. Meijer oli lisäksi hakannut poikaa. Tämä johtui Mattsin tekemästään kaupasta, jossa hän oli antanut opettajalleen kaksi hopeasolkea miekasta, jonka hän hankki veljensä ylioppilas Petter Bågan puolesta. Tämä oli tapahtunut myös siksi, että Matts oli juonut Andersin ostamasta ja ikkunalla olleesta paloviinasta puolet salaa. Tilalle Matts oli laittanut saippuavettä. Kun Runneqvist oli kertonut asiasta Meijerille, tämä oli rangaissut poikapuoltaan. Oikeus lähetti kirjeen lääketieteen professori Laurentius Braunille ja välskäri Johan Delfvendahlille, että nämä tutkisivat ruumiin. 

Poika oli maannut puolittain vedessä kyljellään, mutta sen löytänyt puita kerännyt vaimo ei ollut tohtinut mennä katsomaan sitä lähempää, vaan oli ilmoittanut muille löydöstään. Ruumiin olivat noutaneet Arolan rannasta porvari Jakob Nurkkala, Meijerin renki ja poikapuoli ylioppilas Petter Båga. Nurkkalan mukaan pojan vammoja oli mahdoton havaita, sillä koko tämän päänahka hiuksineen oli poissa. Todistajien mukaan ruumis oli pakattu luuhuoneessa pieneen ruumisarkkuun kasvot alaspäin. Petter Båga oli käynyt tilaamassa veljelleen kahden kyynärän eli noin 118 cm pituisen arkun. Lääketieteen professori Laurentius Braun ja rykmentinvälskäri Johan Delfvendal ilmoittivat tutkineensa ruumiin 17. syyskuuta, mutta siitä ei voitu enää havaita vammoja, sillä se oli jo niin mädäntynyt. 

Kultaseppä Hans Meijer ja tämän vaimo vapautettiin 16. huhtikuuta 1698 Matts Bågan kuoleman aiheuttamisesta. Oikeus katsoi, ettei 13-vuotias Matts ollut voinut hallita ruuhtaan, ja siksi se oli kaatunut. Hänet voitiin haudata tavallisin seremonioin, sillä tapauksen ei katsottu olevan itsemurhan. Tosin asia lähetettiin vielä hovioikeuden päätettäväksi. 

Mitä sitten tuli siihen, että Mattsin ruumiin hukkumispaikalta siirtäneet henkilöt olivat laahanneet sitä veneen perässä kuin kalasumppua, sai isäpuoli Meijer kantaa toisessa oikeusjutussa. 

Veli Pekka Toropainen

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin syyskuun 2025 numerossa.