Kujanjuoksu

Kujanjuoksu yleistyi 1600-luvulla ensin armeijan rankaisukeinona ja levisi sieltä myös siviilejä koskevan oikeuden piiriin. Kujanjuoksussa tietty määrä miehiä asettui kujaksi, jonka läpi tuomitun oli kuljettava. Jokaisen kujaan osallistuneen oli lyötävä piiskalla ohi kulkevaa rikollista. Kuja kuljettiin oikeuden määräämät kerrat ja jokaisen lyöjän oli lyötävä lujaa sakon uhalla.

KUJASSA 

Kujaan oli vaikea saada miehiä, sillä heitä tarvittiin kerralla jopa sata. Turussa rikkaat kauppiaat pyysivät raadilta, ettei heidän tarvitsisi osallistua moiseen häpeälliseen toimitukseen. He olivat jopa valmiita maksamaan saadakseen vapautuksen. Raati ei tähän kuitenkaan suostunut, vaan ilmoitti porvarinvalan vannoneiden velvollisuuksiin kuuluvan myös tämän tehtävän. Helsingistä porvarit kysyivät puolestaan Turun raadilta, oliko kaupungissa tapana, että porvarit osallistuivat itse kujaan. Heidän mielestään rengit olisivat riittäneet. Asiaa yritettiin ratkaista myös muuten. Turun köyhiä porvareita eri kortteleista oli kutsuttiin helmikuussa 1670 oikeuden eteen ja heitä pyydettiin osallistumaan pahantekijöiden rankaisemiseen. Heille luvattiin anteeksi taksavero ja kaupunginvartioston vahtivuorot sekä sakkoja. Osa tarttui tilaisuuteen ja heistä laadittiin erillinen luettelo. He osallistuivat helmikuun 22. päivä Anders Holmdorffin, Karl Perssonin, Anders Bengtssonin ja Mattsin suorittamaan kujanjuoksuun.  

KUJANJUOKSIJAT 

Påval Lukassonin tuomioon käytettiin puolestaan kuninkaallista asetusta, joka oli annettu 30. toukokuuta 1698. Sen mukaan sakot voitiin korvata raipoilla tai piiskalla. Miesväkeä kuului lyödä parilla raippoja kolme kertaa jokaisesta 2½ hopeataalarista ja naisväkeä kolme lyöntiä parilla piiskoja. Påvalin sakot olivat kahdeksan hopeataalaria, joten summasta laskettiin tulevan noin kymmenen lyöntiä. Kuninkaallisen Rangaistusjärjestyksen 1653 mukaan kahdeksan taalarin sakon voi sovittaa yhden kerran juoksemalla kujanjuoksun viidenkymmenen miehen välissä. Tämä tekisi yhteensä sata iskua. 

 Kaikki vitsa- eli vapaaporvarit, joita on käytetty tällaisissa rangaistusten toimeenpanoissa ovat kuolleet edellisten kahden kovan nälkävuoden aikana. Muu porvaristo ei halunnut osallistua kujanjuoksuun, eikä heitä voitu siihen määrätä ilman korkeamman esivallan määräystä, koska niin ei ollut tehty ennenkään. 

 Raastuvanoikeus päätti kysyä hovioikeudelta tai maaherralta, voisiko Turussa ja muissa kaupungeissa käyttää alempaa porvaristoa piiskaukseen, mikäli kaupungin vartiokaartista ei tulisi 50 miestä. Tämä siksi, etteivät huonot tavat leviäisi miesten puutteessa. Oikeus päätti tällä kertaa raippojen antamisen häpeäpaalussa Rangaistusjärjestyksen mukaan. 

 Lyöntien määrä oli näin ollen verrannollinen varkauden arvoon. Kämnerissä tutkittiin 11. syyskuuta 1683 varkautta, jonka käsittely siirrettiin 15. syyskuuta raastupaan. Kannuksentekijä Jonas Höök valitti syyskuussa 1683, että irtolainen Erik Mattsson Turun linnasta oli vienyt Jonakselta Jaakon päivän aikaan tavaraa 66 kuparitaalarilla. Joukossa oli kynttilänjalka ja paljon vaatetavaraa. Erik tuomittiin palauttamaan tavaroiden arvo ja maksamaan se kolminkertaisesti sakkoina. Hänen tuli lisäksi suorittaa julkirippi. Koska hän ei voinut maksaa sakkojaan, sai hän juosta 7. marraskuuta kujanjuoksun kuusi kertaa edes takaisin. Lyöjiä oli 25 paria.

Oikeuden tehtävä ei ollut kuitenkaan aiheuttaa heikoille ja sairaille turhaa kärsimystä, vaan sen kuului lieventää tuomioita tarpeen mukaan. Siten miekkasepän kisälli Knut Jöransson juoksi vain kaksi kertaa edestakaisin kujanjuoksunsa 30. heinäkuuta 1679. Hänen tuomiotaan alennettiin hänen sairaalloisuutensa vuoksi. Juoksulla hän kuittasi hovioikeuden hänelle hänen käytöksestään 10. toukokuuta 1679 määräämän sadan hopeataalarin sakon. 

Veli Pekka Toropainen 

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin lokakuun numerossa 10/2024.