Kirkkoruhtinaan aarre

Torppari Karl Ollikkala löysi vuonna 1887 Suomen tähän asti arvokkaimman aarrekätkön. Hän oli hakemassa hiekkaa Halikon Majalan krouvin takana olevasta mäestä, kun hänen lapionsa kolahti johonkin esineeseen. Vanhaksi saviruukuksi paljastuneen esineen sisältöä löytäjä ihmetteli luultavasti hyvän tovin. 

Saviruukun sisällä oli kolme hopeista ristiriipusta ketjuineen sekä 36 filigraanihelmestä koostuva hopeahelmikääty, yhteensä 1082,178 grammaa hopeaa. Arvokkain ja taidokkain risteistä on kullattu krusifiksi, joka on todennäköisesti keskieurooppalaista käsityötä. Kahta reliikkiristiä arvellaan Gotlannissa valmistetuiksi. Filigraanihelmien kuviointi viittaa itään, ehkä jopa kaukaiseen Bysanttiin. Aarteet on ajoitettu 1100-luvulle. Esineiden omistajasta tiedetään ainakin sen verran, että hän oli varakas ja kristitty, kirkkoruhtinas ennemmin kuin rikas maallikko. Kyseessä lienee ryöstösaalis, jonka kätköpaikalle ryöstäjä aikoi myöhemmin palata. Jostain syystä niin ei kuitenkaan tapahtunut. Tarinan mukaan Suomen piispa Rodolfus, Pyhän Henrikin seuraaja, joutui vuonna 1178 Halikon Rikalassa kuurien vangiksi ja myöhemmin Kuurinmaalla näiden surmaamaksi. Mikäli piispa Rodolfus oli historiallinen henkilö, mikä on epävarmaa, ja tarina hänen elämänsä loppuvaiheista totta, olisivat esineet voineet kuulua hänelle. Rodolfusta on arveltu syntyperältään saksalaiseksi. 1100-luvulla valtaosa suomalaisista oli vielä pakanoita ja koko maa katolisen kirkon lähetysaluetta.

Halikon Majalan krouvin tiedetään sijainneen Kuninkaantien varrella jo 1500-luvulla. Aarteen löytöpaikka on lähellä nykyistä Salon kaupungin keskustaa seututie 110:n ja Meriniityn teollisuusalueen välisellä alueella. Lähistöllä sijaitsevat kuuluisa rautakautinen kalmisto ja Rikalan linnavuori. Rikala oli aikoinaan huomattava muinaiskaupunki ja vilkas kauppapaikka, jonka kukoistuskausi ajoittuu 1000- ja 1100-luvuille. Halikon muinaislöydöstä oli lehdissä vain muutama maininta; mikään suuri uutinen se ei ollut. Löytäjäksi mainitaan vaihtelevasti joko halikkolainen tai Joensuun kartanon torppari Karl Ollikkala tai Ollikka. Halikon historia kertoo hänen patronyymikseen "Karlsson". Majalan alue kuului Joensuun kartanolle, joten ehkä sen vuoksi Karl Ollikkalaa luultiin Joensuun torppariksi. Joensuun kartanon mailla olleista lukuisista torpista yksikään ei ollut nimeltään Ollikkala tai Ollikka, eikä muualtakaan Halikosta löytynyt sen nimistä torppaa. Salon Kärkän kylässä niitä sen sijaan oli kaksi: Ollikkala numero 1 ja 2. Viimeksi mainitussa oli vuodesta 1885 torpparina Kaarle Vilhelm Kaarlenpoika, mitä ilmeisimmin aarteen löytäjä. Kaarle Vilhelm syntyi Salon Röykkälässä vuonna 1854, joten aarrekätkölle osuessaan hän oli 33-vuotias. Hän asui Ollikkalan torpassa vaimonsa Sofia Antoinette Hemanuksen ja viiden lapsensa kanssa. Lauantaina 22. lokakuuta 1887 Kaarle Vilhelm lapioi hiekkaa Majalan krouvin mäellä. Aarteen sisältänyt saviruukku oli noin puolen metrin syvyydessä maan pinnasta. Lehdet kertoivat ensin löytäjälle maksettavasta 200 markan palkkiosta. Kesäkuussa 1888 lehdet kuitenkin uutisoivat, että Historiallis-kansantieteellisen museon esimiehen (tuolloin Ernst Gustaf Palmén) ehdotuksesta palkkiosumma nostettiin 500 markkaan. Summa oli huomattava, mutta niin oli löytökin. Kaarle Vilhelm otti sittemmin sukunimen Rantala. Hän asui Ollikkalan torpassa kuolemaansa, vuoteen 1914 asti. Halikon aarre kuuluu Suomen kansallismuseon kokoelmiin.

Pirjo Terho

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 10/2022. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.