Kestikievarin piian pahoinpitely

Kotikuri ja siihen liittyvä lyöminen olivat sallittuja, ja sitä saivat kokea kotitaloudessa isännän kädestä kaikki emännästä lapsiin ja rengistä piikaan. Myös emäntä sai käyttää kotikuria, mutta muilla tätä oikeutta ei sitten ollutkaan. Jos piika löi emännän lasta, sai hän itse tuta tämän kädestä. Palkollista ei saanut kuitenkaan pahoinpidellä niin, että hänelle syntyi pysyvä ruumiinvamma.

Näin kuitenkin tapahtui Turussa kestikievari Henrik Mattsson Ruuthin talossa toukokuussa 1663. Raastuvanoikeuden määräämät neljä miestä tutkivat tuolloin Ruuthin piian Anna Henriksdotterin selän, kyljet ja käsivarret. Ruuth oli lyönyt niihin tervapampulla 18 mustelmaa. Lisäksi Annan toinen silmä oli turvonnut ja hän näytti oikeudelle hiustukkoa, jonka isäntä oli repinyt hänen päästään. Annan sisar Agneta Henriksdotter kertoi pelkäävänsä sisarensa hengen puolesta, sillä hänen ruumiinsa oli murskattu kokonaan ja veri saattoi vuotaa sen sisällä. Koska Ruuth oli matkustanut maalle heti tapauksen jälkeen, pyysi hänen valtuutettunsa Johan Jessenhausen anteeksi Ruuthin puolesta. 

Parturimestari Petter Stake tutki Annan ja löytäneensä tämän selästä neljä haavaa ja mustelmia sekä ruhjeita ympäri selkää. Hengenvaaraa piialla ei kuitenkaan ollut hänen mielestään. 

Henrik Ruuth kutsui todistamaan linnan oluenpanijamestarin Bertil Olofssonin, joka oli ollut paikalla tuvassa, kun Ruuth käsitteli piikaansa. Ruuth oli lyönyt piikaansa siksi, että tämä oli valehdellut isännälleen ja emännälleen. Piika sanoi ajaneensa talon siat yöksi Ruuthin omistamaan toiseen taloon, mutta hän ei ollutkaan tehnyt niin. Siat olivat vaeltaneet linnalle ja niitä oli pidetty siellä kaksi päivää. Kun Ruuth oli kysynyt piialta, oliko kaikki hyvin, hän oli aina vastannut kaiken olevan hyvin. Linnannihti Bertil oli tullut tämän jälkeen Ruuthin luo ja sanonut maaherran lähettäneen hänelle sanan siitä, että hänen sikansa oli otettu kiinni ja viety linnaan. Ruuthille ilmoitettiin, että mikäli hän ei pitäisi sioistaan parempaa huolta, vietäisiin ne hospitaaliin köyhien ruoaksi. 

Henrik Ruuth sai kämnerinoikeudessa piikansa pahoinpitelemisestä sakkoja neljästä haavasta, viidestä mustelmasta ja hiustenvedosta yhteensä huomattavan korkean summan 126 hopeamarkkaa. Kivusta ja särystä Ruuth maksoi piialleen kaksi hopeataalaria. Raastuvanoikeus piti kämnerinoikeuden tuomion voimassa, ja korotti Ruuhin korvaaman summan särystä ja parturin palkasta kahdesta kymmeneen hopeataalariin. 

Annan palvelussuhde päättyi tähän, mutta oikeudenkäynnit eivät. Anna valitti nimittäin kesäkuussa 1663, että hänen entinen isäntänsä Henrik Ruuth oli lyönyt häntä epäkristillisesti. Anna oli joutunut siksi pysyttelemään kuusi viikkoa vuoteessa. Koska oli alkamassa suurten pyhien aika, eikä Annalla ollut millä elättää itsensä, pyysi hän oikeutta määräämään Ruuthin antamaan hänelle jotakin elannoksi. Ruuth lupasikin Annalle kymmenen kuparitaalaria, joka oli tavanomainen piian vuosipalkka. 

Asiaa käsiteltiin vielä syyskuussa 1663 raastuvassa. Ruuth valitti puolestaan nyt, että kun hän oli ollut vaimoineen Johan Hollon häissä, oli piika Anna Henriksdotter varastanut heiltä kokonaisen uunillisen leipiä. Lisäksi piika oli antanut varastaa hänen parhaan sikansa, jota hän tai hänen emäntänsä eivät olleet tienneet. Sika oli ollut piialla tallessa toisessa talossa. Asian tultua ilmi Anna oli paennut sisarensa luo. 

Kun Ruuth oli käynyt kysymässä piikaansa tämän sisarelta, oli sisar vastannut, ettei tiennyt tämän olinpaikkaa. Vasta kolme viikkoa myöhemmin Ruuth oli saanut varmasti tietää, että piika oli sisarensa luona. Ruuth meni pormestarin luo, joka lähetti kaupunginpalvelija Jakobin hänen kanssaan etsimään piikaa. Sisar oli kieltänyt jälleen tietävänsä Annan olinpaikkaa, mutta kun Jakob oli uhannut viedä hänet raatihuoneelle vankeuteen, oli sisar huutanut Annan alas lavolta, jossa tämä oli piilotellut. Anna oli otettu kiinni vangittavaksi. 

Raastuvanoikeus toteutti tehtäväänsä sovitella riita-asioita, jotta asiat saataisiin käsiteltyä päätökseensä ilman tuomiota, ja suostutteli Ruuthin ottamaan piian takaisin, minkä hän teki vastahakoisesti. 

Veli Pekka Toropainen  

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin marraskuun 2025 numerossa.