Kapellimestari Johan Fredrik Jahn

Pommerin sodan (1757–1762) tuliaisina maahamme saatiin perunan lisäksi sotilasmuusikoita, joista kahdeksan ensimmäistä tuli Suomeen vuonna 1762 Pohjanmaan rykmentin mukana. Yksi näistä oli sittemmin Turun kaupunginmuusikkona toiminut Johan Fredrik (Johann Friedrich) Jahn (s. 1717, k. Kaarinassa 2. lokakuuta 1790).

Pohjanmaan rykmentin komentajan sijainen, everstiluutnantti Karl Kristian Gyldenär antoi Pommerissa vuonna 1759 saksalaismuusikko Johan Fredrik Jahnille tehtäväksi perustaa rykmentille soittokunnan, jonka vahvuus olisi kuusi soittajaa. Palkattujen soittajien ehtoihin kuului, että he sodan jälkeen muuttaisivat rykmentin mukana Pohjanmaalle. Saksalaissoittajat olivat taitavia ja monipuolisia muusikoita, joista monet hallitsivat useita instrumentteja. Jahnin soitin oli hautbois, joka nykyisin tunnetaan nimellä oboe. 

Johan Fredrik Jahn siirtyi 30. maaliskuuta 1764 Spensin rykmentistä Pohjanmaan jalkaväkirykmentin 1. majurin komppanian lippumieheksi virkatalonaan Isonkyrön Orismalan Kannasto. Käytännössä hän kuitenkin toimi Pohjanmaan rykmentin kapellimestarina. Jahn erosi armeijasta vuonna 1772, jolloin hänet saman vuoden lokakuussa valittiin Turun kaupunginmuusikon virkaan. 

Jahnin nimitys ei sujunut ongelmitta, sillä hänen syrjäyttämänsä aiempi kaupunginmuusikko, tuomiokirkon urkuri ja akatemian musiikkitirehtööri Karl Lenning (n. 1711– 1788) vastusti sitä jyrkästi. Lenningiä ei pidetty erityisen taitavana muusikkona. Ennen pitkää, jos jokin hyödyke todettiin kehnolaatuiseksi, turkulaiset totesivat "ettei se ole parempaa kuin Lenningin soitto". Kaupungin musiikkielämä siis kaipasi uutta verta ja Lenning menetti kaupunginmuusikon privilegionsa. Hän kuitenkin säilytti asemansa urkurina ja Akateemisen Kapellin tirehtöörinä. 

Kaupunginmuusikkojen paras leipäpuu olivat hääsoitot sekä muiden kaupungissa vietettyjen juhlien musiikki. Turussa kaupunginmuusikon tehtäviin kuului myös joulurauhan julistuksen yhteydessä soitettavasta musiikista huolehtiminen. Kaupunginmuusikkojen yksinoikeutta musiikin esittämiseen ei aina kunnioitettu. Kiertävät muusikot, musiikin harrastajat ja ylioppilaat pyrkivät tarjoamaan palveluksiaan huokeammalla kuin kaupunginmuusikot ja joskus onnistuivatkin viemään näiltä työtilaisuuksia. 

Johan Fredrik Jahn liittyi Turussa vuonna 1770 perustettuun Aurora-seuraan, jonka perustajajäseniä ja keskeisiä toimijoita olivat professori Henrik Gabriel Porthan ja hovioikeudenneuvos Johan Lilius. Aurora-seurassa keskusteltiin isänmaallisessa hengessä historiasta, kirjallisuudesta ja sittemmin myös musiikista. Seuran perustamaa Aurora-orkesteria, jonka soittajat olivat seuran jäseniä, johti J. F. Jahn. 

Aurora-orkesteri avustajanaan Henkirakuunarykmentin puhallinsoittajat antoi kapellimestari Jahnin johdolla Suomen ensimmäisen julkisen orkesterikonsertin 19. elokuuta 1773. Konsertti pidettiin "uudessa Baërin talossa", missä myös Aurora-seuran kokoontumistilat sijaitsivat. Konsertti oli seurapiiritapahtuma, johon osallistui kaupungin koko kerma. Konsertin jälkeen vieraita kestittiin ja he viihtyivät maljoja juoden ja tanssien kello kahteen saakka yöllä. Kovin aktiiviseksi Aurora-orkesterin julkinen konserttitoiminta ei kehittynyt ja se toimikin vain kaksi vuotta. 

Kustaa III vieraili Turussa toukokuussa ja (tehtyään välillä tutustumismatkan muualle maahan) uudelleen kesäkuussa 1775. Kuninkaan vierailun kunniaksi Turun seudun musiikilliset voimat kerättiin yhteen ja sekä urkuri Karl Lenning että kapellimestari J. F. Jahn johtivat orkesteria kuninkaan kunniaksi järjestetyissä tilaisuuksissa. On arvioitu, että orkesterissa oli tuolloin parhaimmillaan kolmisenkymmentä soittajaa. 

Johan Fredrik Jahn oli Suomeen saapuessaan perheellinen mies. Hänen kaikki kuusi lastaan, kaksi poikaa ja neljä tytärtä, syntyivät Saksassa. Puoliso oli Beata Maria Auken (s. 1721, k. Turussa 20. helmikuuta 1775) ja toinen puoliso 31. lokakuuta 1775 alkaen "madame" Maria Glansk (s. 1729), joka jäi leskeksi. Jahnin molemmat pojat Rudolf Christopher (1755–1825) ja Johan Ulrik (1758–1837) olivat hautboisteja. 

Pirjo Terho   

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin syyskuun numerossa 2024.