Historiantutkimus ja sukututkimus menevät eteenpäin
Koulussa on menneinä vuosikymmeninä opetettu hämmästyttävän paljon historiasta asioita, jotka ovat menettäneet merkityksensä uusien tutkimusmenetelmien myötä. Samanlainen muutos on nähtävissä myös sukututkimuksen osalta.
Jo varhaisessa vaiheessa sukututkimusharrastustani tulin huomaamaan, että iso osa esivanhemmistani kuului niihin savolaisiin sukuihin, jotka olivat osana suurta savolaisekspansiota. Siis silloisen käsityksen mukaan osana savolaista muuttoliikettä, joka voimakkaan väestönkasvun seurauksena levittäytyi pääosin Etelä-Savosta asumattomiin erämaihin 1400- ja 1500-luvuilla. Arvo M. Soinisen tutkimuksen Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa olisin osannut tuolloin ulkoa etu- ja takaperin. Yhtä korkealle arvostin Kauko Pirisen ja Veijo Saloheimon tutkimuksia savolaisten sukujen menneisyyden tulkitsijoina.
Myöhemmin olen käsitellyt teemaa tutkimuksissani ja myös opettanut eri ikäisiä kuulijoita siitä, miten sankarilliset savolaiset asuttivat erämaat omin päin siirtyessään Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjoispuolelle, jo ennen kuin viranomaiset siihen kehottivat ja ryhtyivät merkitsemään uudisasukkaita veroluetteloihin 1540-luvulta alkaen. Tähän liittyi myös ristiriitaisuudet venäläisten (Moskovan Venäjän) kanssa ja heitä vastaan rakennettu rajalinnoitus Olavinlinna.
Runsaat 10 vuotta sitten tätä perinteistä käsitystä vastaan ryhdyttiin esittämään kritiikkiä. Itä-Suomen yliopiston professori Jukka Korpela piti Soinisen tulkintaa Pohjois-Savon asuttamisesta lähteiden väärinymmärtämisenä ja selitti, että alue ei suinkaan ollut asumaton, vaan väestöä ryhdyttiin silloin ensimmäisen kerran kirjaamaan veroluetteloihin. Verojen keräämistä ei tätä ennen ollut pidetty tarpeellisena. Tukea tulkinnalleen Korpela sai paleoekologiasta eli järvien pohjakerrostumista tehdyistä siitepölyanalyyseista. Nämä tutkimukset osoittivat, että kiinteä asutus ja maanviljelyskulttuuri oli levinnyt pääosaan Pohjois-Savosta jo 1200-luvulle tultaessa.
Tämän jälkeen Korpela on vielä ravistellut vanhoja historiakäsityksiä ja todennut, ettei Pähkinäsaaren rauhan rajaa koskaan sovittu vaan rajalinjat ovat paljon myöhemmin tehtyjä väärennöksiä. Lisäksi Korpelan mukaan itäisiä Viipurin linnaa ja Olavinlinnaa ei rakennettu itärajan turvaksi venäläisiä vastaan, koska itärajaa ei ollut olemassakaan. Linnat rakennettiin sen sijaan kruunun vallan kasvun merkiksi.
Aivan viime vuosina Korpelan teoriat ovat saaneet tuekseen geneettisen sukututkimuksen. Suuren savolaisista suvuista kootun isälinjaisen Y-DNA tutkimusten aineistojen perusteella Ari Kolehmainen on myös osoittanut, ettei Pohjois-Savo ollut asumatonta erämaata 1400- ja 1500-luvuilla, vaan asutus alueella oli taajaa. Soinisen esittämä voimakas väestönkasvu 1500-luvulla ei ollut mahdollista, sillä väestömäärä näyttää olleen stabiili jo keskiajalta lähtien.
Mielenkiintoista on myös se, että jos Soinisen esittämä teoria pitäisi paikkansa, olisi väestö geneettisesti aivan toisenlainen kuin nyt tulokset ovat osoittaneet. Y-DNA:n tulokset ovat lisäksi yhteneväiset siitepölyanalyysien kanssa. Ari Kolehmaisen aiheesta Suku 2022 päivillä pitämä erinomainen esitelmä Savon asutushistoriaa ja savolaisekspansio Y-DNA:n osoittamana on katsottavissa Sukututkimusseuran videokirjastossa – suosittelen.
Juuri tällaiset tutkimustulokset geneettisen sukututkimuksen avulla ovat jälleen vieneet minut jo kauan unohduksissa olleiden esivanhempieni sukujen pariin, joista luulin jo kaiken tiedon perinteisistä lähteistä keränneeni. Ari Kolehmaisen tutkimukset ovat osoittaneet, etteivät itäsuomalaiset sukunimet olleet pysyviä. Lisäksi ne ovat korjanneet ja täydentäneet verotuslähteiden ja nimistöntutkimuksen perusteella muodostettuja sukujen muuttosuuntia sekä lähtöalueita.
Edellä kuvattu Pohjois-Savon asuttamisen tutkimuksen historia on hyvä esimerkki siitä, miten historiantutkimus menee koko ajan eteenpäin. Myös sukututkijan on syytä pitää silmänsä ja korvansa auki ja päivittää tarpeen tullen omia tutkimuksiaan. Osallistumalla koulutuksiin, kuuntelemalla esitelmiä tai vähintään lukemalla uusimmat alan tutkimukset ja lehdet tietoa karttuu väkisinkin.
Jukka Partanen
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin syyskuun numerossa 2025.