Eskolan äijien viisut

1720- ja 1730-luvuilla hovioikeudenauskultantti Alexander Hacks kirjoitti turkulaisille runoja promootioihin ja perhejuhliin. 

Hän asui jonkin aikaa porvari Josef Andersson Eskolan eli Petrejn omistamassa Pyhän Ruumiin talossa tuomiokirkon edessä jokirannassa. Mitä ilmeisimmin heille syntyi kiinteä ja hyvä suhde, sillä Hacks kirjoitti vuonna 1732 hauskan häärunon isäntänsä pojalle Josef Petrejlle sekä isän hautajaisrunon vuonna 1735. Molemmat myös julkaistiin heti ja uudelleen vuonna 1839 Åbo Tidningarissa sekä Svante Dahlströmin Promenadereissa 1954.

Hacksia kiehtoi isäntänsä hauska kieli, sillä tämä puhui ruotsia äidinkielellään suomella ja mahdollisesti Loimaan murteella höystettynä. Hacksin runoissa ei silti ilmene pilkkaa vaan hyväntahtoisuutta kieltä kohtaan. Eskola Gubbarnas Wisor eli Eskolan äijien viisut ovat hauska esimerkki 1700-luvun turkulaisten kielisuhteista. Viisuihin kannattaa tutustua kokonaisuudessaankin.

Josef Andersson oli syntynyt vuoden 1665 paikkeilla Loimaan Kauhanojan kylän Perhon talossa. Josefin veli Bertil Perho jäi isännöimään tilaa isänsä jälkeen. Josef muutti puolestaan kauppiaaksi Turkuun. Kaupankäyntinsä Josef Andersson aloitti runon mukaan vaatimattomalla puolella tynnyrillä haukia, joista hän sai kuusi markkaa:

Half Tynner Kädtor, å Sex-Marckens Låt

Wa törsta then wörsta hans Hantel.

Kauppamatkat suuntautuivat Hämeeseen (Davas-Lan) suomenkielisen talonpoikaiston tiloille (Kålar). Sinne Josef vei saippuaa, tupakkaa ja muuta sekä sieltä hän hankki myytävää Tukholmaan. Jalkaisin ja hevosella, puuleili ja reppu selässä sekä espanjanruoko turvana matka taittui turvallisesti:

Ti Dawaslans Suknar å Kålar

Wlincker han åter hwar Åhrena kick

Mä Wål, Tupak, Pandten å Nålar.

1690-luvun puolivälissä Josef avioitui porvari Henrik Mattsson Lähteenkorvan tyttären Marian kanssa ja asettui appensa taloon Ryssänmäelle. Vielä vuonna 1701 hänen nimensä oli Perho, mutta jo vuonna 1704 Eskola hänen ostettuaan Eskolan talon Koulumestarinkadulta. Talo sijaitsi Kirkkokorttelin numerossa 128. Vuonna 1705 hän oli yksi kaupungin laivanvarustajista ja myöhemmin hän kärsii haaksirikon toimiessaan perämiehenä. Raastuvanoikeuden pöytäkirjassa mainittu onnettomuus lienee yhdistettävissä Hacksin runoon, jossa karikin, jolle kuutti karahti, halkesi:

Änta ti Tockholm, å Arpåka plann

Han resa sän Sommar å Wåren

En kång på Lippa han seila så kapp

Mä kuta, så Lippa tä pricka.

Josef Eskolan kauppa kannatti, sillä vuonna 1713 hän hankki omistukseensa Pyhän Ruumiin tontin ja talon professori Andreas Petraeuksen perikunnalta. Isonvihan aikaisen pakomatkansa hän vietti pääasiassa Arbogassa. Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana hän kohosi yhdeksi merkittävimmistä Turun suomalaisista porvareista. Hän mm. painatti omalla kustannuksellaan tuomiokirkolle kirjoja. Hänen ensimmäinen vaimonsa Maria kuoli vuonna 1721 ja lastensa vastustuksesta huolimatta hän avioitui uudelleen 1723 Kristina Möllerin kanssa. Ensimmäisestä avioliitosta olivat pieninä kuolleiden lasten lisäksi tytär Maria, jonka ensimmäinen mies oli porvari ja leipuri Jürgen Mühl, toinen puuseppä Petter Zerwitski ja kolmas kaupunginluutnantti Håkan Wulf, sekä pojat Anders, joka siirtyi porvariksi Pietarsaareen nimellä Petrelius ja Josef nuorempi. "Lille Saxa" -Josef nuorempi kuoli vuonna 1752. Tälle Josefille isä järjesti häät Paraisten Annika Sigfridsdotterin kanssa vuonna 1732:

Tå Pårkaren vast lilla Saxa-Hantelsmannen i Tapel-Tan Åpo

Ehreporne, Kluka och kräckeli Wörståntika Munser Jåseph Bedrej, Prukumen,

Wick then Ehreporna och farli Pesketlika Lantenas Jomfrun

Annika Sikfrid Tuter, Pruden, Ti Ekta,

som uti myky Fyrnäma Folckenas närvarante,

Kedte i Åpo, inuti Eskola Kårten, justament mittibå Tan

pakom Missommars Taken, i then Åren 1732.

Isän iloa kuvaa hänen tervehdyksensä odotetuille vieraille. Hänhän tuntuu suorastaan tanssivan riemusta, kun jalot herrat, korkeat matamit ja hyveelliset neidot saapuvat:

Hei, si! Ku-Ta! säker ja, J Ferumma Keherrar härinnä,

Kranna Matamerna mä, å Jomfrur af Tyktika Sinnä!

Hei gära hiertandes hei! huru ha ti här innä så fäja?

Woi huru kräckeli krant! ai-ai! ui hwasku ja säja?

Poika seurasi isänsä jälkiä ja kävi kauppaa sekä Tukholmaan että Hämeeseen. Hän osti eläimet, viljat ja jopa karhun, suden, saukon ja ketun nahat näiden selästä.

Far som en Gar i kalopp, köper op Får, Kunar och Uxar,

Keter å Påckar så wint uta Pynträna låckar å luxar.

Kurnena, Kauran å Råk, mä Mörenä Mälen å Malten,

Kädtor, Kinckan å Läsk, juwäl hela Suckan å Kalten,

Erter, Pynor å Talk, Lärt, Humlana, Nisun å Krynen,

Hampan, Linen å Past: ju om tä kommer i Synen

Tå uti Pyrtänä tär, ti Kinnä som sitta på Rycken

Wast uppå Pörnär å Wark, om tä wara Trättie tycken:

Mårtar å Kättuna mä, som Pynträn i Skugen wå kiuta.

Miniä Annika Sigfridsdotter ei ollut hullummasta päästä, vaan kaunis ja miellyttävä. Lisäksi hän osasi loihtia pöytään vellit ja puurot, kalat, paistit ja sopat, kuten ahkeran emännän kuuluikin:

Som war wicker å nätt, Pehakeli, Tilla, Ferummer;

Kön Uppå Kinträna mä, å röter som Rusor å Plummor;

Som kan Fällink o Kröt, wast wärska ku Wiskena kuka;

Teken å Såppan å alt uppå Purtena hämta å tuka.

Hacks kertoo meille vielä vanhemman Eskolan äijän lopunkin. Suomalaisista porvareista vanhin kuoli 15. tammikuuta 1735 ja hänet haudattiin saman kuun 23. päivänä tuomiokirkkoon. Sairastaessaan ja kuoleman lähestyessä Josef muisti vaimoaan ja lapsiaan. Ne velalliset, jotka olivat varakkaita, saivat velkansa kirjoitetuksi hänen kirjaansa, mutta köyhiltä hän kuittasi ne jo saaduksi. Hän pyysi anteeksi niiltä, joita vastaan oli rikkonut ja antoi sielunsa Luojansa käsiin, jotta saisi nukahtaa rauhassa:

then Ehreporne, Wörsichtika, Rulika, Kamla,

jumen then älsta Porkaren å rumlika winska Hantelsmannen i Åpo,

Wader Joseph Bedrei mä Eskola,

Then 15. Januari 1735. wantra så saliker pårt, wrån thenna Werten:

Å ti hans töta Roppen, mä tur Ähran pekrafwi

Åpo Tum-Kyrkan, then 23. bå samma Måna å Åhren.

Sichti å richti, tå päst wari siuk,

Han Kumman å Parnen båtäncka;

Kyltika rika pa krifwa sin Puk,

Men alt åt ti Wattiga käncka.

Alla han Kodt, å Wörlåtelsen pe,

Som han sei täncka jurt illa;

Sälen wrån Herta sin Kapare ke:

Sän busta å somna så tilla!

Veli Pekka Toropainen 

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin helmikuun 2026 numerossa.