Ansioluettelot ja sukututkimus
Ansioluettelot ovat arvokas mutta heikosti hyödynnetty lähde historian- ja sukututkimuksessa. Useassa matrikkelissa ja sukukirjassa tämä lähdekokonaisuus on jäänyt kokonaan hyödyntämättä.
Ansioluetteloiden laadinta yleistyi Ruotsissa ja Suomessa 1700-luvun alkupuolelta alkaen, jolloin määrättiin että virkaylennyksissä tuli katsoa hyödyksi henkilön ansioita ja kykyä. Tämä synnytti tarpeen dokumentoida oma ura ja käytäntö on jatkunut meidän päiviimme saakka. Yli 200 vuoden takainen ansioluettelo oli kuitenkin erilainen kuin nykyisin käytettävä CV-malli.
Sain viime kesänä tutustua perusteellisesti ansioluetteloihin käydessäni lävitse Ruotsin sota-arkistossa säilytettäviä suomalaisten sotilashenkilöiden ansioluettelokokoelmia 1700-luvulta. Näitä kokoelmia ovat suomalaiset tutkijat käyttäneet valitettavan harvoin. Keskeisimmät niistä ovat Armeijan eläkekassan (Armens pensionskassa) arkistossa säilytettävät ansioluettelot vuodesta 1757 alkaen, sekä erityisessä ansioluettelokokoelmassa (Meritförteckningar) säilytettävät ansioluettelokokoelmat, joka jakautuu maavoimiin (militära) ja laivastoon (flottan). Vanhimmat näistä ansioluetteloista ovat 1680-luvulta.
Nämä kokoelmat sisältävät ansioluetteloita lähinnä upseereista. Upseerien ohella aliupseereiden ja muiden sotilashenkilöiden ansioluetteloita voidaan hakea joukko-osastojen arkistojen yhteydestä. Ennen vuotta 1757 olevat ansioluettelot ovatkin aina joukko-osastojen arkistoissa. Myös Biographica-kokoelmaan on talletettu sotilaiden ja siviilien ansioluetteloita. Viime mainittuun sisältyy myös muita haettavaa henkilöä koskevia asiakirjoja, kuten valtakirjoja ja kirjeenvaihtoa. Suomen Kansallisarkistossa vastaava kokoelma tunnetaan nimellä Biografia.
Edellämainitut Ruotsin sota-arkiston kokoelmat ovat digitoitu ja ne ovat vapaasti katsottavissa Ruotsin Kansallisarkiston, jonka osasto sota-arkisto on, sivujen kautta (Riksarkivets digitala forskarsalen). Joukko-osastojen arkistojen yhteydessä olleita ansioluetteloita on digitoituna katsottavissa myös Suomen Sukuhistoriallisen Seuran sivujen kautta. Ruotsin arkistot ovat digitoineet myös siviilivirkamiesten ansioluetteloita, joista ovat olemassa omat hakemistot ja vanhimmat luettelot ovat vuodelta 1709. Suomessa vastaavat alkavat vasta 1820-luvulta alkaen.
Ansioluettelon laati useimmiten henkilö itse muun muassa virkasiirtoa, ylennystä tai eläkettä varten. Se sisälsi tiedot syntymästä (liitteenä saattoi olla papintodistus), kronologisen luettelon virkaurasta, kunniamerkeistä sekä sotilaiden osalta tarkan kuvauksen osallistumisesta sotiin ja taisteluihin.
Myös ansioluetteloita käytettäessä on syytä muistaa lähdekritiikki. On mahdollista, että henkilö laatiessaan kuvausta omista ansioistaan on saattanut jättää siitä pois hänelle epäedullisia asioita, ja toisaalta liioitella tai kaunistella joitakin ansioitaan. Havaintojeni mukaan ansioluetteloissa esiintyy useimmiten tahattomia epätarkkuuksia. Laatija ei ole muistanut tai tiennyt oikeaa ajankohtaa ja joitakin tietoja on jäänyt merkitsemättä. Näyttää siltä, että osa on laadittu vuosikymmeniä myöhemmin muistinvaraisesti. Jopa saman henkilön itsestään eri aikoina laatimissa ansioluetteloissa saattaa olla eroavaisuuksia. Samat periaatteet pätevät myös siviiliviranomaisten ansioluetteloiden käytössä.
Niinpä henkilön tiedot tulee aina varmentaa myös muista lähteistä, kuten kirkonkirjoista ja sotilaiden osalta katselmusluetteloista. Esimerkiksi sotilaan oikea ylennys- tai siirtopäivämäärä on aina oikein katselmusluettelossa ja valtakirjasta. Upseerit saivat valtakirjansa kuninkaalta ja aliupseerit joukko-osastonsa komentajalta.
Ansioluettelot ovat korvaamaton lähde sukututkijalle, joka etsii yksityiskohtaisia tietoja henkilön elämänvaiheista ja urasta. Digitoituna niiden käyttö on mahdollista kaikille tutkijoille kotikoneelta käsin, unohtamatta koskaan lähdekritiikkiä.
Jukka Partanen